lauantai 26. huhtikuuta 2008
Uutisointia Tiibetin viimeaikaisista tapahtumista
Meillä Aamulehti uutisoi 12.3. mielenosoituksista, joita järjestettiin Tiibetissä ja muualla maailmalla Kiinan hallinnon vastaisen kapinan 49.vuotispäivänä 10.3.. Mielenosoittajat osoittivat mieltään Tiibetin vapauttamisen puolesta. Kiinan poliisi pidätti Lhasassa, Tiibetin pääkaupungissa, mieltään osoittaneita munkkeja. Viranomaisten mukaan syynä pidätyksiin oli yhteiskuntarauhaa uhkaava laiton toiminta. Tämän uutisen jälkeen Tiibetin tilanne on saanut paljon huomiota mediassa.

Mielenosoitukset ja kapinat ovat levinneet Tiibetissä ja Kiinassa Kiinaa vastustavien vähemmistökansojen keskuudessa, ja myös muualla maailmalla aktivistit ovat mielenilmauksillaan tukeneet tiibetiläisiä pyrkimyksissään. Lhasa sen sijaan hiljeni poliisivartioinnin ansiosta perjantain 14.3. jälkeen, jolloin mielenilmaukset muuttuivat kuolonuhreja vaatineiksi yhteenotoiksi poliisien ja mielenosoittajien välillä(Aamulehdet 17.3. ja 15.3.2008). Kiina on yrittänyt estää tietojen leviämisen Tiibetistä. Monet ulkomaalaiset ovat toki lähteneet vapaaehtoisestikin levottomuuksien tieltä, ja turisteja on siirretty pois Lhasasta samalla, kun toimittajien tulo on estetty (Aamulehti 17.3.2008).

Kiinan hallituksen ja Dalai-laman pakolaishallituksen kesken on kiistelty siitä, paljonko kuolonuhreja levottomuudet Tiibetissä ovat aiheuttaneet. Pakolaishallituksen mukaan ensimmäisen viikon aikana mellakoissa ja mielenosoituksissa Lhasassa kuolleita on 80, Kiina taas ilmoitti kuolleeksi 10 ihmistä (Aamulehti 17.3.2008). Näiden arvioiden jälkeen kuolleita on varmasti tullut lisää, mutta paljonko? Tuskin kukaan voi antaa tarkkaa vastausta. Kiinan mielestä vähemmän ja pakolaishallituksen mielestä enemmän.

Toisaalta Dalai-lama on saanut sen, mitä hän on toivonutkin, eli Tiibet-aiheen esiin kansainvälisessä mediassa. Hän on saanut antaa runsaasti haastatteluja ja kertoa viestiään maailmalle. Kuitenkin tilanne ei ole Dalai-lamalle mieluinen johtuen väkivallan käytöstä ja menetetyistä ihmishengistä. Dalai-lama on useaan kertaan vedonnut Kiinaan, jotta se lopettaisi väkivallan käytön Tiibetissä. Hän on pyytänyt kansainvälistä yhteisöä selvittämään, mitä Tiibetissä on tapahtunut ja vedonnut muutenkin YK:hon, jotta Tiibetiin saataisiin rauha. Dalai-lama on kehottanut kannattajiaan elämään sovussa Kiinan kanssa. (Aamulehdet 19.3. ja 30.3.2008)

Media on viime aikoina siirtänyt huomiotaan Tiibetistä olympiasoihtuun, joka tekee tuskaista taivaltaan Kiinan vastaisten mielenosoituksesta toiseen ympäri maailmaa. Huomiota on saanut myös supatus olympiaboikottihankkeista.

Lähteet: tekstissä sulkujen sisällä mainitut Aamulehdet