Kiina on Aasian mahtava suurvalta, joka on iso taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikuttaja koko maailmassa. Aamulehdessä 20.3.2008 haastateltu Paavo Suni, kansainväliseen talouteen erikoistunut ekonomisti kertoo, että on erittäin todennäköistä, että Kiina varsin pian ohittaa Yhdysvallat ja ottaa paikan maailman suurimpana taloutena.
Jälkijunassa Kiina meidän näkökulmastamme tulee, kun puhutaan demokratiasta tai ihmisoikeuksista. Etnisesti hajanaiselle pinta-alaltaan valtavalle suurvallalle ja sen kommunistihallinnolle on elintärkeää pitää kiinni maan yhtenäisyydestä (Aamulehti, su asiat, Björksten 21.3.2008) ja säilyttää olot niin vakaina, kuin mahdollista, vaikka pitäisi turvautua aseisiin. Kiinan hallitus ilmoittikin puolustavansa Tiibetissä ”alueellista yhtenäisyyttä”(Aamulehti 18.3.2008).
Maailmalla Tiibetin tilanteesta on oltu sekä äänessä että vaiti. Suomessa Kiinan suurlähettiläs sai kutsun ulkoministeriöön 17.3.2008 antamaan selityksen Tiibetin tilanteesta ja kuulemaan, että Suomi on huolestunut väkivaltaisuuksista Tiibetissä (Aamulehti 18.3.2008). 27.3. Aamulehti kertoi presidentti Bushin ilmaisseen puhelimessa huolensa Kiinan presidentille. Myös monien muiden maiden johtajat ovat kertoneet huolensa Tiibetin tilanteesta.
Kiinan ihmisoikeustilanne ei ole Tiibetin kysymyksen mukanaan tuoma puheenaihe, vaan mielenosoituksia ja huolestumista on ilmennyt aiemminkin. Nyt aihe on saanut vain mediassa taas enemmän huomiota, ja olympialaisten alla ja Tiibetin tilanteen puhuttaessa, on mielenilmauksia varmaan ollutkin tavallista enemmän. Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kävi Dharamsalassa tapaamassa dalai-lamaa ja sanoi, että ”Tiibetin tilanne on haaste maailman omalletunnolle” ja että ihmisoikeuksien puolesta ei voi olla, ellei samalla vastusta Kiinan Tiibetin politiikkaa (Aamulehti 22.3.2008).
25.4.2008 Helsingin sanomat uutisoi Internet-sivuillaan, että Tiibetin tilanne on ollut esillä Kiinan ja EU:n huippukokouksessa. Sen enempää ei sitten juuri kerrottukaan. Kiinan suhteen on oltu varovaisia maiden virallisen johdon taholta, jottei sitä suututeta liikaa. Kiina tuntuu olevan kuin suuri ampiaispesä, johon varotaan sohaisemasta kovin syvälle, eikä ikinä oikein tunnuta tietävän, mitä se pesä kestää.
Yksittäisten kansalaisten toimintaa on ollut vaikea valvoa, ja tämä on näkynyt Kiinan vastaisina mielenosoituksina ympäri maailmaa. Aamulehden sunnuntain Asiat-liitteessä 21.3.2008 Tuomo Björksten toteaa, ettei Kiina ole aiemminkaan protestoijia kuunnellut ja ennustaa, ettei se tee sitä nytkään. Mikäs tarve olisikaan kuunnella? Kiinan johto on toistuvasti ilmoittanut, että Tiibet on Kiinan sisäinen asia, eikä kuulu muille. Lisäksi, kun tiedot Tiibetin tilanteesta ovat suurimmaksi osaksi joko pakolaishallinnolta tai Kiinan viranomaisilta, on vaikea tietää, miltä puolueettomat tilastot ja selvitykset näyttäisivät ja kannanotto Tiibetin tilanteeseen on siksi vaikea tehdä.
Jälkijunassa Kiina meidän näkökulmastamme tulee, kun puhutaan demokratiasta tai ihmisoikeuksista. Etnisesti hajanaiselle pinta-alaltaan valtavalle suurvallalle ja sen kommunistihallinnolle on elintärkeää pitää kiinni maan yhtenäisyydestä (Aamulehti, su asiat, Björksten 21.3.2008) ja säilyttää olot niin vakaina, kuin mahdollista, vaikka pitäisi turvautua aseisiin. Kiinan hallitus ilmoittikin puolustavansa Tiibetissä ”alueellista yhtenäisyyttä”(Aamulehti 18.3.2008).
Maailmalla Tiibetin tilanteesta on oltu sekä äänessä että vaiti. Suomessa Kiinan suurlähettiläs sai kutsun ulkoministeriöön 17.3.2008 antamaan selityksen Tiibetin tilanteesta ja kuulemaan, että Suomi on huolestunut väkivaltaisuuksista Tiibetissä (Aamulehti 18.3.2008). 27.3. Aamulehti kertoi presidentti Bushin ilmaisseen puhelimessa huolensa Kiinan presidentille. Myös monien muiden maiden johtajat ovat kertoneet huolensa Tiibetin tilanteesta.
Kiinan ihmisoikeustilanne ei ole Tiibetin kysymyksen mukanaan tuoma puheenaihe, vaan mielenosoituksia ja huolestumista on ilmennyt aiemminkin. Nyt aihe on saanut vain mediassa taas enemmän huomiota, ja olympialaisten alla ja Tiibetin tilanteen puhuttaessa, on mielenilmauksia varmaan ollutkin tavallista enemmän. Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kävi Dharamsalassa tapaamassa dalai-lamaa ja sanoi, että ”Tiibetin tilanne on haaste maailman omalletunnolle” ja että ihmisoikeuksien puolesta ei voi olla, ellei samalla vastusta Kiinan Tiibetin politiikkaa (Aamulehti 22.3.2008).
25.4.2008 Helsingin sanomat uutisoi Internet-sivuillaan, että Tiibetin tilanne on ollut esillä Kiinan ja EU:n huippukokouksessa. Sen enempää ei sitten juuri kerrottukaan. Kiinan suhteen on oltu varovaisia maiden virallisen johdon taholta, jottei sitä suututeta liikaa. Kiina tuntuu olevan kuin suuri ampiaispesä, johon varotaan sohaisemasta kovin syvälle, eikä ikinä oikein tunnuta tietävän, mitä se pesä kestää.
Yksittäisten kansalaisten toimintaa on ollut vaikea valvoa, ja tämä on näkynyt Kiinan vastaisina mielenosoituksina ympäri maailmaa. Aamulehden sunnuntain Asiat-liitteessä 21.3.2008 Tuomo Björksten toteaa, ettei Kiina ole aiemminkaan protestoijia kuunnellut ja ennustaa, ettei se tee sitä nytkään. Mikäs tarve olisikaan kuunnella? Kiinan johto on toistuvasti ilmoittanut, että Tiibet on Kiinan sisäinen asia, eikä kuulu muille. Lisäksi, kun tiedot Tiibetin tilanteesta ovat suurimmaksi osaksi joko pakolaishallinnolta tai Kiinan viranomaisilta, on vaikea tietää, miltä puolueettomat tilastot ja selvitykset näyttäisivät ja kannanotto Tiibetin tilanteeseen on siksi vaikea tehdä.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home